keskiviikko 26. elokuuta 2015

Mitä kinkylle kuuluu -kysely

Pervokerhomme Turun Baletti on julkaissut pervojen hyvin-/pahoinvointia koskevan kyselyn, jossa kartoitetaan, miten me pervot tällä hetkellä Suomessa voimme sekä millaista kohtelua olemme osaksemme saaneet. Vaikka omat kokemukseni ovat erittäin positiiviset enkä ole kohdannut syrjintää seksuaali-identiteettiini liittyen, ei kaikilla ole kuitenkaan samanlaisia kokemuksia. Osan on hylännyt perhe ja suku, osa on huonoissa väleissä lasten kanssa. Toista taas syrjii työpaikka, toista harrastukset.

Nyt sinulla on ainutkertainen mahdollisuus olla saattamassa pervojen ääntä kuuluviin. Samalla pystyt antamaan palautetta siitä, mitä asioita haluaisit eri pervoyhdistysten ajavan sekä millaiseen toimintaan haluaisit itse osallistua.

Virallinen kyselytiedote vielä alla. Käypä vastaamassa kiltisti, niin voit saada vaikka piiskaa!

//blondi

Kysely Suomen BDSM/fetish-ihmisille

Kyselyn tarkoituksena on anonyymisti kartoittaa Suomen kinkyjen kuulumisia. Haluamme tietää mitä Suomen BDSM/fetish/kinky-kansalle kuuluu tällä hetkellä. Kyselyn laatija on Turun BDSM-yhdistys ry Turun Baletti ja se on osoitettu kaikille kinkyille riippumatta siitä, oletko Turun Baletin jäsen tai et. Mielipiteesi ja kokemuksesi kiinnostavat meitä. 

Kyselyllä toivomme saavamme tietoa siitä, miten alakulttuurimme voi kaiken kaikkiaan, millaisia tapahtumia tai palveluita kinkyt kaipaavat, ja voisimmeko me yhdistykset tai jokin muu taho tarjota niitä. Kun vastauksia on kertynyt tarpeeksi, vastausten yhteenveto julkaistaan Turun Baletin kotisivuilla

Kysely on avoimena verkossa ja se on täysin anonyymi. Kyselyssä ei pyydetä mitään yhteystietoja. Toivomme, että levität kyselyä kaikille tuntemillesi kinkyille, jotta saamme mahdollisimman kattavan otoksen koko Suomen tilanteesta.

Haluatko ottaa yhteyttä Turun Balettiin? Käytä yhteydenottolomaketta kotisivuillamme. 

Pääset vastaamaan kyselyyn alla olevasta osoitteesta:

lauantai 22. elokuuta 2015

1. Päivä

Nukke on levoton otus, sopivasti haasteellinen monella tasolla. Hän ottaa tilansa, mutta viihtyy jaloissakin. Hän lupaa, ettei utele, mutta tunnin päästä kyselee lisää. Hän miellyttää, tuntee täysillä, kantaa hampaanjäljet ylpeydellä ja väsyttää turhautuneen itsensä metsässä. Niinpä en oikeastaan ollut yllättynyt, kun sain iltamyöhään sänkyyni seuraavan pyynnön.

Olisi myös sellainen pyyntö, että voisinko saada jonkun kivan etätehtävän? Muuten tämä levottomuus ja turhautuneisuus alkaa käydä vähän liian haasteelliseksi... Ja itseni läpsiminen on vähän ikävää...

Suhtaudun etätehtäviin tietyllä kriittisyydellä. Pidän kyllä etätehtävistä, niiden valvomisesta ja ennen kaikkea etätehtävien raportointiin tutustumisesta. Minusta etätehtävien pitää olla jotain sellaista, mikä tukee jo olemassa olevaa suhdetta sekä etätehtävien tekijää. Kävimme illalla vielä lyhyen keskustelun aiheesta, ja nuken lisätoiveena oli, että tehtävät voisivat sisältää kipua ja poistaa levottomuutta. Ja sellaisia, että hän voisi tehdä ne työpaikallaan. Lupasin pohtia asiaa. Nukahdin hieman levottomin mielin tehtävien hypellessä ajatuksissani.

Aamulla sain muutaman langanpään kiinni muistellessani vanhempia nuken kanssa käymiämme keskusteluja sekä asioita joissa toivoin nuken kehittyvän. Hetken kelailin lankoja käsissäni eikä aikaakaan kun kerä oli valmis. Myöhemmin aamulla ilmoitin, että säännöt ovat hänen sähköpostissaan, johon hän pikaisesti vastasikin.

- Kiitos. Mun on lähdettävä kohta töihin, joten yritän olla lukematta sitä ennen sitä 

Kerroin, että säännöt luetaan heti, koska niitä saatetaan joutua soveltamaan jo tämän päivän aikana ja tehtävienanto alkaa nyt. Nukke luki seuraavan etätehtävälistan:

Nuken etätehtävät: 
Jokainen kohta tehdään mahdollisuuksien rajoissa nukke -panta kaulassa.
Seuraavat tehtävät on suoritettava joka päivä. 
1.) Tee töitä joka päivä vähintään tunti pepputappi sisälläsi. Tähän tuntiin pitää sisältyä keskustelua joko työkavereiden tai asiakkaiden kanssa. 
2.) Runkkaat joka päivä itsellesi orgasmin pepputappi sisälläsi. Teet sen laskemalla ääneen 5-4-3-2-1-orgasmi.  
3.) Teet vartaloosi selkeä jäljen jollain luonnosta saatavalla materiaalilla. Hyvästä mielikuvituksesta plussaa.  
4.) Jos sinulla on kamera mukanasi, otat vähintään kaksi kuvaa edellisistä toimenpiteistä tai lopputuloksesta. Hyvästä mielikuvituksesta ja Peikon miellyttämisestä plussaa.  
5.) Kirjoitat jokaisesta päivästä Peikolle viestin, jonka sisältönä on miten tehtävät ovat onnistuneet sekä todisteena olevat valokuvat. 
Hyvästä suorituksesta on luonnollisesti tiedossa palkkio. Heikommasta jotain muuta.  
- Peikko
Kävimme jatkoksi vielä lyhyen keskustelun.

- Kiitos Peikko, tuo töiden tekeminen pepputapin kanssa on haasteellinen. Työssä pitää kyetä juoksemaan ja toimimaan nopeasti tarpeen tullen.

- Ymmärrän, onko silti mahdollista?

- Ja pepputapini on hännällinen, mutta teen parhaani.

- Juuri näin. Tätä odotinkin.

- Tehtävät ovat oikein mieluisia.

- Minä melko nihkeästi keskustelen näistä ehdoista, joten jos nämä ovat tehtävissä, niin sitten ei mutinoita. Ymmärretty?


Raportointi nuken silmin:

En ikinä vie töihin mitään kassia tai muuta sellaista. Nyt jouduin miettimään mihin pakkaan hännän mukaan. Otin sen kangaskassiin ja jätin sen takahuoneeseen. Myöhemmin työtehtävän sopivasti vaihtuessa totesin, että sitä voi tehdä oivasti hännän kanssa. Menin takahuoneeseen ja laitoin hännän paikoilleen kyykyssä. Kuka vaan olisi milloin vain voinut tupsahtaa sisälle.

Marssin halliin ja kävin töihin. Olo oli aika veikeä. Tuntui jännältä olla ihan muina miehinä ja kukaan työkavereista ei tiennyt mitä mun hameen alla tapahtuu. Mistä minä tiedän mitä heidän hameidensa alla tapahtuu...

Kun tunti oli kulunut, mä olin aivan märkänä ja laitoin sulle viestin. Menin vessaan ja otin hännän pois.

Koko päivän on siitä lähtien ollut levoton olo. Pidin oman siestan ja kävin yhdessä polulla olevassa rakennuksessa. Sinne pääsee kolmesta suunnasta sisään ja kaikkialle on avoimet ovet. Jälleen minut olisi aika helposti voinut yllättää. Laitoin sormet sisälleni ja leikin hetken aikaa. En kuitenkaan pystynyt keskittymään saattamaan toimenpidettä loppuun. Sitäpaitsi ajattelin hoitavani tehtäväni myöhemmin tapin kanssa.

Vähän aikaa sitten tulin omaan mökkiini. Luin viestisi pannasta. Laitoin sen kaulaan ja etsin rinkastani lasisen dildoni. Kastelin sen liukkarilla asetuin mukavasti patjalleni, polvilleni leveään asentoon ja istuin dildon päälle niin, että se pikkuhiljaa sujahti peppuuni. Otin wandini esiin ja laitoin sen päälle. Kuuntelin samalla tarkkaan kuuluuko ulkoa mitään ääniä. Jännitti käyttää surisevaa laitetta kämpässä, missä seinät ovat pahvia ja yleinen vessa vielä seinän takana. Alkoi tuntua siltä, että tulen pian ja muistin laskutehtävän. Ajattelin sua kuuntelemaan, kun lasken kiltisti. Sanoin itselleni "Saat tulla" ja tulin.

Menin terassille pesemään dildoni vadissa ja jälleen kerran katselin onko ketään näköpiirissä tai tietyssä kohdassa toisen kämpän olohuonetta. Muiden olohuoneesta näkee mun terassille suoraan. Ei ollut ja pesin sen.

Vein dildon takaisin sisälle ja lähdin viereiselle kalliolle. Menin pienen nyppylän taakse, istahdin jäkälämättäälle paljaan pyllyni kanssa, taitoin katajasta piikkisen oksan ja piiskasin sillä vasenta reittäni niin pitkään, että se alkoi kirvellä ja punastua. Olin aivan hiljaa. Toivoin sinua siihen viereen ja jatkavan siitä. En itse kyennyt tekemään sitä enempää, mutta tiedän ja toivoin, että sinä olisit jatkanut.

Menin takaisin sisälle, otin pannan pois ja kirjoitin tämän.

Kiitos tästä tehtävästä. Toivottavasti vastaus oli mieluinen. Tehtävä ainakin oli.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Tolulla (polylla) kirkastetut peilit

Narsisti terminä on muotisana. Tuntuu että tässä ajassa joka toisen exä ja joka kolmannen äitipuoli ja joka neljännen oma isä on narsisti. Helppo sana, joka tarkoittaa monille jotain kevyesti sairasta ja jopa mystistä mutta selvästi negatiivista. Koska tämäntyyppiä termejä viljellään paljon, olen hankkinut itselleni henkisen suodattimen. Tämä suodattimeni on toiminut näihin päiviin asti oikein hyvin vaikka välillä se on kaivannut pientä puhdistusta. Viime aikoina kuitenkin puhdistimeeni on silloin tällöin tarttunut uusi termi ja tällä viikolla sinne lävähti sellainen oksennuspallo mikä ei enää ravistelulla irronnutkaan. Yritän kuitenkin vielä kerran puhdistaa tämän vanhan.

Sana joka tukki suodattimeni ja aiheutti yli läikkymisen on poly. Tarkennetaan nyt heti, että minulla ei ole mitään polyja vastaan ja lasken siihen itsenikin kuuluvan. Toisekseen ovat tarkoitukseni kirjoittaa vain vinoista polyista ja unohtaa vaniljaisen käsittelyn kokonaan. Joka tapauksessa minun maailmassa ihmiset ovat tärkeitä eivätkä lokerot. Mutta koska aloitin kirjoittamaan polysta, niin piti minun käydä katsomassa miten se on määritelty (lähteenä wikipedia).

Polyamoria on ajattelu- ja elämäntapa, jossa henkilöllä voi olla yhtäaikaisesti useampi seksuaalisia tai romanttisia piirteitä sisältävä ihmissuhde. 

Olen huomannut, että polyja on kinkypiireissä paljon. Moni kertoo olevansa poly tai elävänsä polysuhteessa. Tähän on varmasti monia syitä, hyvin itsekkäitäkin, eikä varmasti vähimpänä sama syy kuin minulla eli mahdollisuus toteuttaa sellaisia puolia itsestäni nuken kanssa mitä en voi toteuttaa blondini kanssa. Olen myös valmis suomaan saman blondilleni. Kuitenkin vaikka katson olevani poly, niin olen sitä mielestäni vain ja ainoastaan blondin ja nuken kanssa, enkä laske tähän kuvioon satunnaisia sessioleikkikamuja, en vaikka he ovatkin tärkeitä minulle. Minun polyrajani on vedetty siihen veteen missä minulla on mahdollisuus ja halu jakaa elämääni näiden ihmisten kanssa arkenakin. Tästä syystä omasta mielestäni satunnainen kolmenkimppa ei tee kenestäkään polya, mutta jos se osallistujista siltä tuntuu, niin olen vaan tyytyväinen olettaen että kaikilla oli hauskaa.

Kaunista eikö totta? Mistä ne oksennuspallot sitten kumpuavat? Minun pitää jatkaa wikipedian lukemista ja määrittely jatkuu seuraavasti.

Kunkin ihmisen polyamoriset suhteet ovat hänen kaikkien kumppaniensa osapuolten tuntemia ja hyväksymiä.

Tunnen karheutta suodattimessani tietäessäni mitä kaikkea voidaankin tehdä ja tehdäänkin polyisesti jos unohdetaan tämä jälkimmäinen määrittely. Viempä ajatusleikkiä vielä pidemmälle ja kerron ihan konkreettisesti mitä MINÄ suuressa viisaudessani voisin tehdä polyn minulle antamin valtuuksin.


 Vaikka kinkypolyelämäni olisi mahtavaa blondin ja nuken kanssa, niin koska olisin heille heti ensimmäisillä tapaamiskerroilla kertoneeni olevani poly, voisin siis vapaasti etsiä itselleni uutta seuraa. Kyllähän heidän pitäisi ymmärtää MINUA ja tietää MINUN polymääritelmäni. Voisin myös vapaasti käydä maistamassa mettä uusissa kukissa, eikä vanhatkaan säädöt ole pois suljettuja, koska polyilla nyt voi olla useampia seksuaalisia piirteitä sisältäviä suhteita. Koska wikipedian sisälukutaitoni on kovin heikko, tekisin kaiken tämän salassa kertomatta mitään blondilleni tai nukelle. Jos he joskus sattuisivat minulta utelemaan, kehtaavatkin, mitä olen touhunnut kokematonsubityttö84 kanssa, niin ensin suutahtaisin ja lopulta mitään en myöntäisi. Lukisivat nyt tuon wikipedian määrittelyn prkl.  Onneksi tämä uusi subi edes ymmärtää määrittelyiden päälle.

Jos kuitenkin kokisin hieman morkkista ja sattuisin kurkkaamaan peiliin, niin saattaisin hetken nähdä sen kaiken mikä minulla on. Onneksi kuitenkin tulin juuri suihkusta, sessio odottaa nuorikkoni kanssa, ja peilini meni huuruun.  Pyyhkäisen peilini puhtaaksi polylla ja jatkan elämääni. Jos kuitenkin satun kusaisemaan myöhemmin omaan nilkkaani, niin onneksi vielä on marttyyrikorttini käyttämättä.

Ei minua haittaa jos sinä olet poly etkä määrittelyihini osu, tuskin minäkään osun sinun. Eikä minua haittaa jos sinä pidät minua paasaavana polypellenä. Minua haittaa se kieroutuneisuus jolla pyhitetään omat rumat teot ja satutetaan muita. Ja ennen kaikkea se että tällaisen teon jälkeen pestään omatunto piiloutumalla termin taakse. Raukkamaista ja halveksuttavaa sanon minä.

-Peikko

maanantai 3. elokuuta 2015

Nukke häkissä

Olemme aina välillä puhuneet nuken kanssa hänen kaipuustaan olla lemmikkinä. Sellaisena pannoitettuna lemmikkinä, jota voisi talutella remmistä paikasta toiseen ja istuttaa jalkojen juureen rapsutettavaksi samalla kun omistaja vaikka lukee kirjaa. Ajatus on ollut omalta kohdaltani uusi ja semisti kutkuttava, jos ei kuitenkaan mikään sukkiani pyörittävä. Kerran tällaisen leikin piti lähteä isommassa mittakaavassa käyntiin, mutta joskus aikaisemmin kirjoitinkin, kuinka tapahtuma jouduttiin perumaan.

Kesälomallani nukke ilmoitti hankkineensa häkin. Sellaisen ison, koiran kuljetukseen tarkoitetun vaaleanpunaisen häkin. Paksu muovinen pohja ja metallinen häkkiosa, jossa yksi isompi ja yksi pienempi luukku. Tämä hankinta osaltaan vahvisti mielikuvaani siitä, kuinka vahvasti nukke haluaa olla lemmikki. Koska minua taasen hieman kiinnosti lemmikin Omistajan rooli sekä nuken fantasiat, niin kävimme asiasta keskustelua.

Nukke kertoi, että luonnollisesti häkki voisi olla sekä palkinto että rangaistus riippuen vahvasti tilanteesta, lemmikin käyttäytymisestä ja Omistajan toiveista. Ilman Omistajan läsnäoloa häkki toimisi kuitenkin oivana rauhoittumispaikkana, jonne voi ryömiä karkuun arkisia haasteita ja ajatuksia. Jokaisen lemmikin turvanahan toimii oma paikka, jonne voi käpertyä turvaan vaikka arkisille päiväunille.

Satuin olemaan sopivasti mökkeilemässä, erittäin sopivien ystävien kanssa, kun nukke tuli häkkeineen näytille. Kokosimme häkin ja pääsimme sitä testaamaankin muutaman kerran rauhoittumiseen.

Nukelle oli tiedossa piiskausta, ja niinpä sidoin hänet kiinni isoon mäntyyn. Puunhalaus on kuulemma mukavaa. Kädet kiinnitettynä puun ympäri jalat puun vierellä Nukke sai maistella lämppärinä floggeria ja pajukeppejä. Jälkiruuaksi oli tarjolla härkäruoskaa, jonka kanssa oli tarkoitus värjätä nuken selkää ja kylkeä. Muutamat muurahaiset kiusasivat nuken nautintoa, mutta saimme silti yläselän sopivasti viiruille.

Piiskauksen jälkeen nukke pääsi syliin, jonka jälkeen ohjasin hänet häkkiin rauhoittumaan. Minulla oli kaunis ajatus pitää nukkea tovi häkissä samalla kun itse ajattelin hoitaa yhden jo pitkään odottaneen keskustelun. Mutta aina eivät mene aikataulut ja ajatukset nappiin. Keskusteluni venyi ja taisipa nukellekin tulla vähintäänkin yksinäinen olo, ja tullessani takaisin hän oli jo kömpinyt ulos häkistä. Istuimme tovin sylikkäin nuotion vieressä ja kävimme keskustelun tapahtuneesta. Mitään suurta tai edes pientä draamaa ei noussut pintaan, mutta saimmepa ainakin pienen kokemuksen häkkielämästä, joka nyttemmin on saanut aivan uusia suuntia. Voisinpa hyvinkin kuvitella viettäväni normaalia arkista iltaa blondini kanssa vaikka saunoen ja lukien lemmikkimme kiehnätessä jaloissa. Voisimmepa blondin kanssa innostua leikkimään, jolloin lemmikki tietenkin pitäisi laittaa häkkiin, jottei se vaan häiritsi touhujamme.


Nuken silmin

Samaistun vahvasti eläinmaailmaan ja minun on välillä haasteellista kommunikoida ihmisten kanssa. Vaikka en itse näe ihmisten ja eläinten välillä mitään eroa, olemme me ihmiset kuitenkin rakentaneet ympärillemme käsittämättömän muurin. Olemme todella kaukana meille luonnollisesta elämästä, todella kaukana aisteista.

Olen pitkään haaveillut koiran elämästä. Se on eläin, mihin samaistun parhaiten. Olen lojaali, uskollinen ja kiltti, mutta tarpeen vaatiessa erittäin suojeleva lähimmäisiäni kohtaan. Rakastan ulkoilmaelämää ja asioiden pureksimista. Oma rakkaus kyseistä eläinlajia kohtaan toki heijastuu myös tässä.

Minusta on ihanaa heittäytyä aistieni varaan. Joskus metsässä yksin kuljeksiessani minulle tulee hyvin eläimellinen olo. Saatan kontata pahimpien esteiden yli ihan vain siksi, että se on käytännöllistä. Joskus on helpompaa käyttää neljää tassua. Korvani herkistyvät kaikille äänille ja kehoni yksinkertaisesti tuntee lähes kaiken. Minun ei tarvitse vaivata mieltäni kaikilla asioilla, sillä kehoni tuntee puolestani. Harvoin tätä puolta saa ihmisten keskuudessa toteuttaa.

Luin jokin aika sitten artikkelin eräästä pariskunnasta, missä nainen kulkee aina talutushihnassa, eikä lähde minnekään ilman miestään. Artikkeliin oli liitetty kuva, missä pariskunta kävelee kyseisellä tavalla keskellä päivää kadulla.  Minusta ajatus oli erittäin kiinnostava. Kyllä, siinä on miehellä suuri valta, mutta naisella on turva.

Olen muutamaan kertaan saanut maistiaisia koiran elämästä, mutta kukaan ei ole vielä vienyt sitä tarpeeksi pitkälle. Yleensä kouluttajan ote on herpaantunut jo alkumetreillä ja keskittyminen on siirtynyt johonkin muuhun toimintaan…. mikä on tietysti ollut kivaa sekin, mutta itse perusteellisena ihmisenä haluaisin viedä asiat loppuun asti.

Mistä siis haaveilen? Aistien valtaan heittäytymisestä ja kommunikaatiosta ilman puhetta, kuuntelemisesta, kuunnelluksi tulemisesta ja läsnäolosta. Monista niin perus-bdsm kuvioon liittyvistä jutuista, mutta luonnollisesti ja eläinmaailmasta käsin.

Toki ymmärrän, että asiaan kehkeytymättömän voi olla vaikeaa saada haaveesta mitään irti. Haave on hyvin itsekäs. Miten minä haluaisin itseni kohdeltavan ja se asettaa toiselle ne kohtalaisen tiukat raamit.

Koirana oleminen on alistumista, mutta häkkiin liittyy myös valta. Mikäli minuun ei käytetä kättä pidempää, on minusta itsestäni kiinni olenko koskettavissa, vai en. Saan olla keskellä häkkiä aivan kerällä kenenkään ulottumattomissa, saan lukita itseni sisälle ja pitää avaimen itselläni. Toki tietysti samalla salaa toivon omistajan tietävän, missä vara-avain sijaitsee…

Vaikka olenkin paatunut masokisti ja kaipaan aina vain lisää piiskaa (nytkin peppu huutaa kättä läpsyttelemään, sillä mökkireissusta on jo aivan liian pitkä aika), on minustakin kivaa joskus vain olla rapsuteltavissa. Ja aina ei tarvitse sanoa mitään. Ei naapurinikaan koira puhu.