torstai 16. heinäkuuta 2015

Blondi: Älä tule paha runkku, tule hyvä runkku

Olen tällä hetkellä yksin kotona. Peikko on harrastuksensa parissa pitkän viikonlopun poissa kotona, lapsi omansa. Suuntaan itsekin huomenna kyläilemään viikonlopuksi, mutta tämä vuorokausi on minun. Vain minun. Olen poikkeuksellisesti saanut etukäteen luvan runkata kahdesti vuorokauden aikana. Koska Peikko ei ole puhelimen päässä enkä pääse kysymään lupaa tavalliseen tapaan. Kaksi runkkauskertaa tulee myös toteuttaa. Se ei ole sitten mikään sellainen lupa, että sä voisit runkata vain jos tekee mieli. Vaan sä runkkaat mulle sen kaksi kertaa joka tapauksessa. Vuorokauden sisällä. Ja raportoit tekstiviestillä heti sen jälkeen.

Tulen rennon shoppailukierroksen jälkeen kaupungilta kotiin. Napsautan tietokoneen päälle. Tiedän jo valmiiksi, mitä haluan. Homopornoa. Ja sellaista pornoa, jossa tungetaan isoja juttuja. Kaikkiin reikiin. Maltan viihtyä pornon parissa puolisen tuntia. Se on minulta pitkään. Katson nykyään pornoa niin harvoin, että kiihotun nopeasti märäksi. Kaivan yöpöydän laatikosta hyrrän ja liukuvoiteen, lelulaatikosta kaksi isoa mustaa dildoa. Sovittelen niistä kummatkin sisälleni istuessani kesäauringon lämmittämällä puulattialla. Asetun kyykkyasentoon lattialle siten, että voin ratsastaa kummankin dildon päällä. Pienet imukupit nappaavat kohtuullisen hyvin kiinni puulattiaan. Edessäni on iso peili, josta näen itseni. Punaisena, turvonneena, täynnä. Molemmat reiät. Liikun hitaasti didojen päällä. Niin, että ne melkein napsahtavat ulos minusta. Käytän välillä hyrrää klitoriksella, mutta en malta laueta heti. Lopulta orgasmi tulee niin voimalla, että huudan ääneen. Naputtelen heti lauettuani Peikolle hänen pyytämänsä viestin, vasta sitten hoipun voimattomin jaloin vessaan pesulle.

Ajattelen säästää toisen orgasmin huomiseksi, mutta en malta. Pidän pienen tauon, lisää pornoa alkupaloiksi ja sama uusiksi sängyllä puoli-istuvassa asennossa. Tällä kertaa kaksi lelua pillussa – yksi isompi sileä, toinen pienempi pallopäinen. Saan lelut hädin tuskin sisälleni ja liikutan niitä alussa varoen. Löydän kuitenkin sopivan kulman ja huomaan, että nautinto on vielä suurempi kun liikutan vain sileää lelua. Se painaa aina liikkuessaan palloa sisälläni, ja toinen orgasmi tulee nopeasti. Toistan raportoinnin sovitusti.

PS. Sana pillu mainittu ensimmäisen kerran tämän blogin historiassa :). 

2 kommenttia:

  1. Ääh.
    Tuntuu tyhmältä takertua tähän ja vielä kun teksti on jo vanhakin, muttamutta. Kun se häiritsi jo kerran aiemmin ja nyt taas ’särähti korvaan’ niin pakko se kai on kysyä, että onko sääntö hyrrän käytöstä muuttunut tässä jossain kohtaa? Siis että sitä ei blondi käytä yksin leikkiessään..

    -lelu

    VastaaPoista