torstai 10. huhtikuuta 2014

Blondi: Arkipanta ja muita tilpehöörejä

Olen saanut Peikolta uuden kauniin pannan - itse valikoimani. Etsy.comista löytyy muuten aivan ihania pienkäsityöläisten pervotuotteita joka lähtöön. Eniten minua ihastuttavat siellä erilaiset korut ja nahasta tehdyt tuotteet. Panta saapui lähes samanaikaisesti kauniiden nahkarannekkeiden kanssa. En voi muuta kuin ihailla käsityön laatua ja tarkkuutta.

Kauniit <3
Peikko on jo pidempään halunnut ostaa minulle arkipannan. Meillä on leikkejä varten iso, massiivinen musta nahkapanta. Useimmiten se jää kyllä laatikkoon, mutta sillä on kiva fiilistellä välillä. Se on perinteisesti ollut myös bilepantani. Silloin kuin sellaisen olen kaulaani laittanut. Arkipanta on pieni ja sirompi, lähes korumainen. Ei kuitenkaan mikään pikkusievä, se ei ole tyyliäni. Peikkoa ja minua viehätätä ajatus, että kun olemme kotona kahden, voisin käyttää arkipantaa.

Olen muutamaan otteeseen jo käyttänytkin pantaa, mutta eilen se oli ensimmäistä kertaa kaulassani koko illan. Peikko oli komentanut lapsen isosiskolleen yökylään, joten meillä oli koko ilta ja yö kahdenkeskistä aikaa käytettävissä.

Kun tulin töistä, Peikko laitteli lohta marinoitumaan sitruunaan ja tilliin. Istuimme sohvalle henkäisemään hektisen työviikon paineet pois. Peikko käski minua hakemaan pannan ja puki sen kaulaani. Meillä pannan kaulaani pukee aina Peikko. En ole koskaan kiinnittänyt sitä itse. Peikon äänensävy oli mukavan käskevä, ja ymmärsin, että kyse ei ollut pyynnöstä vaan käskystä.

Peikko paistoi lohet ja söimme pitkään, samalla puhuen. Kerroin, miten en ole viime aikoina ollut kovin alistuvalla päällä ja miten pääni ei tällä hetkellä taivu kovin kummoiseen alistumiseen. Peikko on huomannut itsestään saman. Hänen ei tee mieli käyttää minua erityisen rajusti eikä tuottaa minulle kipua. Totesimme kummatkin, että tällä hetkellä meidän parisuhteessa on näin, koska keskitymme kumpikin parisuhteen ja yhteisen kodin rakentamiseen sekä opetteluun toinen toistemme avopuolisoina. Vaikka minulla oli panta kaulassa, en tuntenut mitään sen kummallisempia alistumissäväreitä. Ainoastaan turvallisen, kodikkaan olon.

Ruoan hieman laskettua Peikko sanoi, että nyt mennään suihkuun ja sitten sänkyyn. Viivyimme suihkussa pitkään. Höyryinen, lämmin kylpyhuone tuntui maailman turvallisimmalta paikalta. Kun siirryimme suihkusta sänkyyn, Peikko puki minulle pannan takaisin.

Mun
Pitkään leikittyämme (uudella hyrrällä tulee muuten maailman parhaat orgasmit) makoilimme ja juttelimme sängyllä. Suhteestamme. Muista suhteista. Pervomaailmasta. Omista haluistamme ja toiveistamme. Siitä, miten hyvältä tuntuu, kun on joku, jonka kanssa käydä tutkimusmatkaa. Ja elää sitä ihan tavallista arkea. Sain nukahtaa Peikon viereen panta kaulassa. Esitin Peikolle toiveen, että saisin nukkua aina panta kaulassa jatkossakin. Tänään aamulla, kun riisuin pannan, oloni oli kovin alaston.

2 kommenttia:

  1. Kauniita ja yksinkertaisia on molemmat. Uteliaana odotan että näen, millaista kiinnitysmekanismia näissä on käytetty.

    VastaaPoista
  2. Molemmista on tullut mun lemppareita <3. Panta kaulassa on ihana nukkua - silloin kun se minulle suodaan ja rannekkeet toimivat koruina sekä töissä että muutenkin arjessa. Pannassa remmikiinnitys, rannekkeissa metallinepparit. Mutta näet ne varmasti pian.

    VastaaPoista