maanantai 28. huhtikuuta 2014

Blondi: Bileitä

Eilen vietettiin paikallisen pervokerhomme pienimuotoisia juhlia. Juhlat olivat suljettu tilaisuus ja tarkoitettu vain jäsenille. Meillä oli Peikon kanssa ollut päivällä pienimuotoista draamaa, tai lähinnä minulla. Suunniteltu leikkihetkemme oli peruuntunut Peikon tyttären sairastumisen vuoksi enkä tahtonut päästä asiasta yli. Aikani sängynpohjalla kieriskeltyä sain kuitenkin itseni kokoon. Myös Peikon uhkailut siitä, että jos esiinnyn juhlissa uhmakkaana tai niskoja nakkelevana, saisin julkisesti piiskaa, auttoivat minut tilanteen yli. Peikko komensi minut sängystä ylös sillä tietyllä äänensävyllä, joka niin usein saa aivoni pois jumitustilanteista.

Sidonta JR
Lievästi itkettyneen näköisenä valikoin hippavaatteet ja sudin kasvoilleni voimakkaan meikin illan teeman mukaisesti. Kun pyöräilimme juhlapaikalle auringon vielä lämmittäessä, oli fiilis jo korkealla. Siirtymäriitti pervojuhliin on mielestäni aina kiehtova. Pyöräily aurinkoisessa jokirannassa tavallisissa vaatteissa, sitten portaat alas kellariin ja vaatteiden vaihto, johon kuuluu minulla aina korsetin kiristys ja naps, taikuutta, mielentila onkin jo täysin arkisesta poikkeava ja juhlimaan virittäytynyt.

Sidonta JR
Olin keskustellut tutun sidontataitoisen alistavan miehen kanssa ennen juhlia siitä, että saisin köyttä ympärilleni. Peikon luvalla totta kai. Olimme puhuneet harness-tyyppisestä sidonnasta, joka jättäisi minulle hyvin tilaa liikkua ja seurustella, mutta joka toisi kuitenkin turvallisen tunteen sidottuna olemisesta. Heti pervokamppeet päälle laitettuna pääsinkin sidottavaksi. Itse tapahtuma oli rauhallinen, lähes meditatiivinen ja täysin seksitön. Köydet olivat niin kauniit, että halusin poikkeuksellisesti kuvan itsestäni ne päällä - muuten minua ei juuri ole bileissä kuvattu.

Ilta oli antoisa, kuten niin usein pienellä porukalla. Illan kohokohdaksi muodostui eittämättä se, kun käteni oli rannetta myöden, kirjaimellisesti, erään kauniin alistuvan naisen sisällä. Mutta siitä saa asianomainen henkilö kertoa lisää itse, mikäli haluaa jakaa kokemuksiaan ;). Tästä on taas hyvä jatkaa yhtä kokemusta rikkaampana.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Mikä Meitä vaivaa?

Kuulin luotettavalta taholta taas tarinan, jonka ensimmäisen kerran kuulin vuosia sitten ja tässä välissäkin muutaman kerran. Tarinan kulku on hyvin yksinkertainen ja hyvin suoraviivainen. Mastermies ja subinainen tapaavat netissä. Viestittely saa molempien mielenkiinnon nousemaan. He tapaavat ja toteavat toisensa fiksuiksi aikuisiksi. He päätyvät leikkimään onnistuneesti ja nautittavasti dynamiikan toimiessa mainiosti. Kaikki sujuu mitä parhaiten muutaman viikon tai kuukauden, kunnes dynamiikka yritetään keikauttaa täysin ympäri Mastermiehen kertoessa oikeasti olevansa subipoika.

Kuullessani näistä olen aina yhtä hämmästynyt. Elävätkö oikeasti jotkut luulossa, että ampumalla omaan nilkkaan se yhteinen tanssi vielä löytyy? Vai onko niin, että sopivaa seuraa on vaan niin älyttömän vaikeaa löytää, jolloin omaa moraalia lasketaan, jotta voitaisiin jollain tasolla saada hetken helpotusta omiin haluihin? Uskotaanko oikeasti, että jos yhteiset ensiaskeleet perustuvat valheeseen tai ainakin tietoisesti kertomatta jättämiseen, voidaan saada aikaiseksi jotain pysyvää? Vai onko yhtä kaikki vaan leikkiä?

Jatkan hämmästelyäni edellistä liippaavalla aiheella. Ystävä/tuttu -piirissäni on tällä hetkellä ainakin 5 alistuvaa naista, jotka etsivät Master-seuraa. Näitä kaikkia yhdistää moni asia. Näistä 4 on vapaita ja etsivät dominoivaa miestä parisuhteeseen. Kaikki ovat fiksuja, kauniita, työssäkäyviä "tavallisia" naisia. Näistä kukaan ei nuku naftaliinissa. vaan aktiivisesti etsii ajoittain seuraa. Kaikkia yhdistää myös se, että he ajautuvat pettymyksestä toiseen. Näitä pettymyksiin johtavia syitä on pääsääntöisesti kaksi. Joko Deitti paljastuu varatuksi tapaukseksi, joka haluaisi vähän sessioida, mieluiten vielä salaa puolisoltaan tai jos Deitti on vapaa, hän haluaa vain sessiointia ilman suhdetta.

Minä en saa oikein otetta Mastermiesten ja Deittien ajatusmaailmasta, mutta haluaisin ymmärtää. Toki ymmärrän, että useampi kuin yhden ihmisen sessioseura on huumaavaa tai parisuhde voi pahimmillaan olla melkoinen lukko. Onkohan niin, että kinkyily on vaan niin sessiopohjaista että tilaa parisuhteille on enää harvoin?

Ymmärrän, että otantani tässä tekstissä on kovin pieni ja onnellisia kinky(pari)suhteita syntyy varmasti viikoittain. Tarkoituksenani ei ole ollut arvostella ketään tässä tekstissä - paitsi jos deittailusi perustuu huijaukseen. Mahdottomana toivon, että jokainen voisi elää onnellisena.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Nyt ne ovat auki ja nyt ne ovat kiinni

Salilla tulee joskus luettua kuntopyörän selässä erilaisia lehtiä. Useinmiten luettavaksi nappaan joko 7 päivää, Imagen tai Tusarin. Jokunen viikko sitten Imagessa oli mielenkiintoinen artikkeli pornon katselusta. Juttuun oli valittu kaksi miestä haastateltavaksi, joista toinen oli pornon suurkuluttaja, joka katsoi pornoa päivittäin. Hän oli lopulta jopa vaihtanut parisuhteensa läppäriin ja omaan käteensä. Mutta toinen haastateltava oli mielenkiintoisempi, sillä hän ei ollut koskaan aikaisemmin eläissään katsonut pornoa. Tässä Imagen testissä hän altisti itsensä pornon katselulle joka päivä muutaman viikon ajan, vaikka ei siitä mitään saanut. Kun testi oli käynnissä hän alkoi pohtia, mitä hän itseasiassa katsoo katsoessaan pornoa. Hän ei katsellut sukupuolielimiä, ei penetraatiota, ei seksikkäitä alusvaatteita vaan hän katsoi kasvoja.

Aloin pohtia itseänikin tämän katselijan kautta. Haluan ja nautin todella katsella kasvoja sekä videolta että livenä. Jos video on tehty hyvin ja kasvot kuvataan orgasmin hetkellä, olen myyty (kiitos kink.com). Hieman huonommissa videoissa saatan nauttia siitä hyvin näytellystä (feikki)orgasmista ja antaa mielikuvitukseni hoitaa loput. Mutta uuh ooh ich komme -videot siirtyvät roskakoriin välittömästi.

Onneksi livenä kasvot voi kokea potenssiin kymmenen. Tehdään pieni nopea retki pikkutytön motellihuoneeseen. Pikkutyttö häpeili itseään ja vartaloaan paljon mutta turhaan. En malttanut olla haastattelematta syytä tähän ujosteluun, ja sain puristetuksi vastauksen, että hän ei koe itseään kauniiksi. Voi herranjestas mitä hölynpölyä. Mikä näitä nuoria naisia vaivaa? No, hän sai kuulla pientä buustia vartalostaan ja varmasti jatkossa lisää. Ujostelunsa takia hän pyysi vielä sammuttamaan valot, johon suostuin vain osittain. Tämä jäljelle jäänyt valo aiheutti sen, että pikkutytön pää vältteli kaikkea katsekontaktia, kääntyi tiukasti sivuun ja yritti kaivautua joko pyyhkeen tai tyynyn alle. Jonain hekuman hetkellä nappasin tiukasti kiinni hänen kasvoistaan ja käänsin nenämme vastakkain, ja silloinkin hänen silmänsä painautuivat kiinni. Tiukka komento "silmät auki!" toimi, mutta katse vaelteli seinillä. "Katso silmiin!" komento aiheutti hänessä suunnatonta tuskaa, mutta pikkutyttö tiesi olevansa siinä hetkessä hyvin pieni ja minun olevani hyvin tosissaan, ja niinpä silmät kääntyivät ja loivat hyvin intensiivisen hetken välillemme.

Blondin kanssa tilanne on hieman toinen. Hän saattaa olla melkein hekuman huipulla, ja jos onnistun oikealla hetkellä ottamaan sopivan katsekontaktin, hän saattaa jumiutua katseeseen. Hän tippuu johonkin omaan kuplaansa, jossa kaikki ulkoiset ärsykkeet tai mielihyvät menettävät merkityksensä. Hänen pyöreat silmänsä viestittävät, että nyt mennään jossain minulle tuntemattomasa paikassa ja lujaa.

Onneksi aina ei käy näin. Nautin todella, kun saan välillä komentaa blondin silmät auki hänen orgasminsa hetkellä, ja se katse on eräänlaista valtaa parhaimmillaan. Välillä yritin samaa itsekin orgasmini hetkellä. Tuijotan syvälle blondini silmiin ja yleensä onnistun pitämään katseeni kasassa melkein loppuun asti. Siinä hetkessä blondini silmät hymyilevät minulle takaisin.

Blondi: Meillä oli eilen taas tällainen intensiivinen silmiinkatsomishetki minun lauetessani. Menkkaviikon jälkeen olin täynnä halua, ja halusin ainoastaan laueta. Vehtasin Peikon päällä pitkään hyrrän kanssa, mutta orgasmi ei tullut. Lopulta Peikko kiepsautti minut selälleni sänkyyn, kaivoi varsidildon arkusta ja nai minulle pitkääkin pidemmän orgasmin. Kun tunsin, että orgasmi alkaa lähestyä, kysyin Peikolta lupaa laueta. Ole hyvä. Ja käsky pitää silmät auki. Nousin linkkuun istumaan ja huusin, kun orgasmi iski ylitseni. Pidin kuitenkin koko ajan silmät auki ja katseen kiinni Peikon silmissä. Silmät <3

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Blondi: Erilainen sunnuntai

Kotiuduin aamulla toinen ihollani tuoksuen. Olin valuvan märkä ja edelleen halukas. Jos olisimme olleet Peikon kanssa kaksin kotona, olisin raiskannut hänet sänkyyn. Nyt kotona oli kuitenkin myös lapsi, lisäksi tiedossa oli Peikon pienen suvun tapaamista ja jonkinlaista edustamista perheen kera.

Päivä sujui väsyneenä, lievästi kohmeloisena ja migreenilääkkeestä melko turtana. Jostain syystä myös menkat alkoivat reilusti etuajassa. Kuitenkin illemmalla, kun lapsi lähti harrastuksiinsa riisuimme vaatteet. Ajatuksenani oli hyrräillä itselleni järisyttävä orgasmi Peikon päällä, mutta toisin kävi.

*****

Peikko tulee syvälle kurkkuuni. Nai lujaa. Vetäydyn välillä pois ja valun kuolaa. Paksuja vanoja Peikon vatsalle. Haukon happea suu auki ja kuolaan. Menen Peikon päälle ja sujautan hänet sisääni. Käynnistän hyrrän ja vien sen klitorikselleni. Nautiskelen pitkään, mutta orgasmi ei tule. Väsymys ja migreenilääke tekevät tehtävänsä. Peikko laukeaa sisälleni. Olemme pitkään lähekkäin. Sanon Peikolle, että minun tekee todella paljon mieli ja haluaisin laueta. Saan luvan leikkiä dildolla ja hyrrällä Peikon katsellessa. Vetäydyn pois Peikon päältä ja siistin hänet talouspaperilla pahimmasta verestä.

Asettelen itseni nojaamaan sängyn päätyyn puoli-istuvaan asentoon. Otan pyyhkeen alleni koska vuodan sekä verta että spermaa. Peikko on sillä aikaa kaivanut laatikosta lempidildoni, sen ison mustan. Lisäksi hänellä on kädessä bambukeppi. Saan käskyn laittaa dildon sisälleni ja hyrrän päälle. Teen sen hitaasti huokaillen. Peikko naputtelee minua samalla sisäreisille. Avaan jalat niin auki kun saan. Jatkamme näin pitkään. Orgasmi on tuloillaan monta kertaa, mutta karkaa aina. Peikko on kumartunut kasvojeni puoleen. Silittelee. Ottaa kaulasta kiinni. Puristaa. Minä hengitän. Uppoan Peikon silmiin ja unohdan hyrrän ja dildon. Peikko taputtelee poskiani. Kovemmin. Kovemmin. Kunnes taputtelu on muuttunut läpsimiseksi. Naps. Naps. Käsi lyö vuorotellen kummallekin poskelle. Pysähtyy välillä silittelemään. Minä en malta laittaa silmiä kiinni, joten katsekontakti ei katkea missään vaiheessa. Leijun omassa tilassani – viime kerrasta on todella pitkä aika. Ajantajuni on mennyt, enkä tiedä, miten pitkään jatkamme. Nyt sä olet kyllä sellainen raasu.

Peikko poistuu suihkuun ja antaa minulle luvan leikkiä itsekseni loppuun. Orgasmi tulee viimein, mutta se on kovan työn takana. Kun Peikko tulee suihkusta, istun yhä samassa asennossa ja puristan jalkojani yhteen. Dildo on edelleen sisälläni.  Peikko komentaa minut vatsalleni poikittain sängyn päälle. Nappaa ison kasan piiskoja arkusta. Aloittaa hapsupiiskalla ja lyö lujaa. Lämmittelee minut pehmeäksi. Seuraavaksi on vuorossa bambu, jonka alla jo kirahtelen. Seuraavaksi tunnen takapuolellani bastardon kapean ja joustavan pään. Se lyö minua kolme kertaa. Jokaisen iskun jälkeen vetäydyn rullalle sänkyyn. Peikko kääntää minut yhtä monta kertaa lempeän päättäväisesti vatsalleni. Silittelee pahimman kivun pois kunnes lyö taas. Lopulta hän kertoo, että piiska on loppu tältä kertaa ja käskee minut peiton alle. Pyydän, että saisin vielä lisää piiskaa. Sitä ei kuitenkaan tule, koska meillä ei ole enempää aikaa. Hellittelemme sängyllä vielä hetken, kunnes nousen pesemään lelut ja itseni. Ihailen peilistä juomuja takapuolessani. Minulla on ollut niitä ikävä.

Loppuilta menee sumussa. Yöksi saan laittaa pannan kaulaan. Olen onnellinen.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Blondi: Arkipanta ja muita tilpehöörejä

Olen saanut Peikolta uuden kauniin pannan - itse valikoimani. Etsy.comista löytyy muuten aivan ihania pienkäsityöläisten pervotuotteita joka lähtöön. Eniten minua ihastuttavat siellä erilaiset korut ja nahasta tehdyt tuotteet. Panta saapui lähes samanaikaisesti kauniiden nahkarannekkeiden kanssa. En voi muuta kuin ihailla käsityön laatua ja tarkkuutta.

Kauniit <3
Peikko on jo pidempään halunnut ostaa minulle arkipannan. Meillä on leikkejä varten iso, massiivinen musta nahkapanta. Useimmiten se jää kyllä laatikkoon, mutta sillä on kiva fiilistellä välillä. Se on perinteisesti ollut myös bilepantani. Silloin kuin sellaisen olen kaulaani laittanut. Arkipanta on pieni ja sirompi, lähes korumainen. Ei kuitenkaan mikään pikkusievä, se ei ole tyyliäni. Peikkoa ja minua viehätätä ajatus, että kun olemme kotona kahden, voisin käyttää arkipantaa.

Olen muutamaan otteeseen jo käyttänytkin pantaa, mutta eilen se oli ensimmäistä kertaa kaulassani koko illan. Peikko oli komentanut lapsen isosiskolleen yökylään, joten meillä oli koko ilta ja yö kahdenkeskistä aikaa käytettävissä.

Kun tulin töistä, Peikko laitteli lohta marinoitumaan sitruunaan ja tilliin. Istuimme sohvalle henkäisemään hektisen työviikon paineet pois. Peikko käski minua hakemaan pannan ja puki sen kaulaani. Meillä pannan kaulaani pukee aina Peikko. En ole koskaan kiinnittänyt sitä itse. Peikon äänensävy oli mukavan käskevä, ja ymmärsin, että kyse ei ollut pyynnöstä vaan käskystä.

Peikko paistoi lohet ja söimme pitkään, samalla puhuen. Kerroin, miten en ole viime aikoina ollut kovin alistuvalla päällä ja miten pääni ei tällä hetkellä taivu kovin kummoiseen alistumiseen. Peikko on huomannut itsestään saman. Hänen ei tee mieli käyttää minua erityisen rajusti eikä tuottaa minulle kipua. Totesimme kummatkin, että tällä hetkellä meidän parisuhteessa on näin, koska keskitymme kumpikin parisuhteen ja yhteisen kodin rakentamiseen sekä opetteluun toinen toistemme avopuolisoina. Vaikka minulla oli panta kaulassa, en tuntenut mitään sen kummallisempia alistumissäväreitä. Ainoastaan turvallisen, kodikkaan olon.

Ruoan hieman laskettua Peikko sanoi, että nyt mennään suihkuun ja sitten sänkyyn. Viivyimme suihkussa pitkään. Höyryinen, lämmin kylpyhuone tuntui maailman turvallisimmalta paikalta. Kun siirryimme suihkusta sänkyyn, Peikko puki minulle pannan takaisin.

Mun
Pitkään leikittyämme (uudella hyrrällä tulee muuten maailman parhaat orgasmit) makoilimme ja juttelimme sängyllä. Suhteestamme. Muista suhteista. Pervomaailmasta. Omista haluistamme ja toiveistamme. Siitä, miten hyvältä tuntuu, kun on joku, jonka kanssa käydä tutkimusmatkaa. Ja elää sitä ihan tavallista arkea. Sain nukahtaa Peikon viereen panta kaulassa. Esitin Peikolle toiveen, että saisin nukkua aina panta kaulassa jatkossakin. Tänään aamulla, kun riisuin pannan, oloni oli kovin alaston.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kävelyllä

Haluan käyttää tekosyynä BDSMbaarin novellikilpailua siihen, että en ole vähän aikaan päivittänyt blogia. Huono tekosyy, mutta tuntuu minusta paremmalta. Kun novelli oli kesken, tänne kirjoittaminen oli mahdotonta. Nytkään minulla ei ole elämää suurempaa aihetta, mutta välähdyksiä sieltä täältä.

Olin suuresti hämmästynyt, kun sain muutaman vastauksen treffi-ilmoitukseeni. Hyvä, etten lyönyt asiasta vetoa, vaikka blondi siihen vähän yllyttikin. Pari kertaa ilmoituksen tiimoilta olen käynyt kävelyllä, en oikein pidä tässä yhteydessä sanasta käydä treffeillä. Toisella kävelyllä oli laukkuun pakattu vähän lelujakin, ja blondi kannusti minua lähtöhetkellä sanoin "älä ole liian raju". Hitto vie, kuinka upea nainen tuo blondi on.

Kutsutaan toista kävelijää vaikka pikkutytöksi. Tämä pikkutyttö kertoi minulle alkumetreillä, ettei hän polta, mutta kiskoi tupakkia "hermostuksissaan" melkoisen tiuhalla intervallilla. Minua periaatteessa tupakointi ärsyttää ja on usein jopa turn-off, mutta sellainen kauniin nuoren naisen hermostuneisuus yhdistettynä paloon päästä ensimmäistä kertaa kokemaan alistumista oli ja on todella kiihottavaa. En ole koskaan aikaisemmin kiinnostunut Daddy-girl -leikeistä, mutta nyt joku viisari värähti. Niinhän siinä sitten kävi, että päädyimme alkuillasta pikkutytön motellille, johon ensimmäinen välähdykseni liittyy. Tunsin pienimuotoista häpeää hipsiessäni motellin respan ohitse pikkutytön perässä ja mietin, että taitaapa neidolla tiskin takanakin ohjautua ajatukset myös daddy-girl ajatuksiin, mutta taitaapa moinen olla arkipäivää motelleilla, koska emme saaneet kohdallemme edes katsetta.

Motellihuoneen tapahtumista löytyisi yksi isompi välähdys, mutta ikävä kyllä en voi sitä jakaa kanssanne. Mutta jälkipeleistä löytyy yksi pienempi. Käskin pikkutytön kirjoittaa minulle kirjeen siitä, mitä hänen päänsä sisällä tapahtui motellilla. Aikaa tähän oli muutama päivä, ja kirjeen luettuani olin tyytyväinen sekä kirjeeseen että itseeni. Koska pikkutyttö oli minulle uusi tuttavuus, niin ei voi olla täysin varma miten hän asiat koki. Olen huomannut, että monet osaavat ja pystyvät kirjoittamaan fiiliksensä paremmin paperille kuin kertoa kasvotusten. Näin kävi tässäkin tapauksessa.

Tuleeko pikkutytöstä minulle satunnaista masoseuraa? En usko, mutta tulisko jotain muuta (roolileikkiä tms.), josta blondikin kirjoitti omassa postauksessaan? Olemme tästä pikkutytön kanssa vähän puhuneet, ja aika näyttää mihin päädymme.

Hassua ja rikasta, miten suhteemme on blondini kanssa muuttunut. Molemmilla tuntuu olevan jonkinmoinen pesiytymisvaihe. Katselemme netistä uusia huonekaluja ja suunnittelemme yhteisiä lomia. Koko pervoilukonteksti on jäänyt vähän taaemmalle ja muutenkin muuttanut muotoaan. Onneksi tämä on yhteinen toive. Toisaalta olemme jutelleet asiasta paljon ja uskomme, että tämä on myös jokin vaihe elämässä ja parisuhteessa. Mutta ei tässä aivan jäässä olla oltu. Olen jo jonkin aikaa halunnut hankkia blondilleni arkipannan. Sellaisen enemmän arkisemman, joka kaulassa voi mennä vaikka pizzalle. Sellaisen, joka kuitenkin luo jotain pientä extraa välillemme. Blondi pitää ajatuksesta, että komentaisin häntä hieman enemmän arjessani. Itse olen kuitenkin niin kova tasa-arvon kannattaja, että taivun tuohon pyyntöön leikin ulkopuolella hieman huonosti. Arkipanta tuokoon tähän ongelmaan ratkaisun. Nyt sitä on vähän kokeiltu ja suunta näyttää lupaavalta.