torstai 22. elokuuta 2013

Blondi: Elämän suola ja sokeri

Olen hyvässä kirjoitusfiiliksessä. Meillä oli Peikon kanssa ihana arkileikkiheti luonani. Peikko on nyt mieltynyt nahkaläpyskään ja käyttelee sitä namisti rinnoilleni. Rintojani ei oikeastaan aiemmin ole piiskattu. Jotain pientä naputtelua bambulla satunnaisesti. Lätkä on kuitenkin sen verran leveä ja joustava, että sillä pystyy käsittelemään rintoja varsin pitkään ja monipuolisesti.

Istun Peikon päällä. Hänen kalunsa on sisälläni ja hyrrä klitoriksellani. Minun lempifiilistelyasentoni, silloin kun ei ole tarkoitus tehdä mitään rankempaa. Asento on äärimmäisen intiimi, koska pystyn katsomaan joko Peikkoa silmiin tai sitten asioita, joita hän tekee minulle. En laukea juuri koskaan asennossa, mutta pelkästään siinä oleminen on orgastisen nautinnollista. Sellainen noin puolen tunnin pituinen orgasmin partaalla roikkumissessio. Peikko käsittelee rintojani ja klitorikseni sykkii. Hän ottaa läpyskän käteensä ja piiskaa rintojani. Ympäriinsä. Naputtelee ensin hellästi. Koventaa lyöntivoimaa vähitellen. Napsauttelee silloin tällöin myös kovempia, kivuliaampia iskuja nänneihini. Käteni lentävät muutaman kerran rintojeni suojaksi, mutta Peikko komentaa ne hellästi pois. Koska en saa nostaa käsiä suojaksi. Välillä Peikko puristaa ja venyttää nänniäni ja piiskaa rintaa sen ympäriltä. Aistimus on uskomaton. Lätkä käy myös poskillani ja kasvoillani. Silittelee ja hyväilee minua. Kunnes taas satuttaa. Saan Peikon kämmenestä kasvoilleni. Pitkään. Ehdin nauttia kunnolla.

Peikko kiepauttaa minut allensa ja ottaa omansa. Kömpii lelulaatikolle ja nai minulle rauhallisesti orgasmin hyrrällä ja kauniilla mustalla dildolla. Olen spermasta märkä, joten liukastetta ei tarvita, vaikka uusi dildo on kookas. Orgasmi tulee lähes varoittamasta nilkoista asti. Ehdin hädin tuskin kysyä luvan, kun laukean huutaen. Orgasmi nostaa minut linkkuun puoli-istuvaan asentoon. Ison orgasmin mukana tulee iso itku. Roikun Peikon kaulassa ja itken. Itken vielä, kun makoilemme sängyllä. Arkileikille oli sekä fyysinen että psyykkinen tarve, ja se purkautui puhdistavana itkuna

*****

Mutta nyt varsinaiseen asiaan. Ihailen tässä samalla rinnoissani olevia mustelmia.

Olin eilen illalla nukahtamassa, kun päähäni pälkähti sanapari primaaritarve –sekundaaritarve. Kömmin puoliunessa sängystä ylös ja kirjoitin sanaparin keittiössä sijaitsevaan muistikuutioon. Sieltä se löytyi tänään. Hieman piti virkistää muistia, että mitä tuo mahtoikaan tarkoittaa, mutta nyt alan saada ajatuksesta kiinni. Eilen ajatus oli mielestäni vähintäänkin Nobelin arvoinen, tänään vain kirjoittamisen arvoinen.

Ajatus on muotoutunut kesän aikana ja mukailee Maslowin tarvehierarkiaa. Olen päässyt sekä leikkimään naisen kanssa että toteuttamaan haaveeni kahden miehen kanssa leikkimisestä. Molemmat asetelmat ovat olleet mahtavia, ja toivon, että kokemuksia tulee vielä paljon lisää. Mielellään samojen ihmisten kanssa kuin tähänkin mennessä eli terkkuja vaan teille ihanat…

Kuitenkaan mitkään kokemukset eivät ole täyttäneet minussa niitä samoja tarpeita kuin Peikon kanssa leikkiminen täyttää. Toki lähtökohtakin on aivan eri, koska Peikko on rakastettuni ja parisuhteessa kanssani, muut ihania ystäviä. Tällöin myös tunnelataus on aivan eri, vaikka olen nauttinut äärettömästi kaikesta muustakin.

Tästä pääsin siihen ajatuksen, että minulla on myös erilaisia tarpeita. On primaaritarve, jonka täytyy tulla tyydytetyksi. Sen voi tyydyttää vain Peikko. Tarve pitää sisällään käytettynä olemista, paikan näyttämistä, seinille heittelyä. Sitä, jota tästä blogista löytyy. Sitä, mitä minä tarvitsen voidakseni toimia arjessa. Voidakseni hyvin. Ollakseni minä. Kokonainen. Se on jotain, joka kumpuaa hyvin syvältä pervoidentiteetistäni, ja ilman sen tarpeen täyttymistä olisin vajaa. Siksi se on primaaritarve. Jollekin muulle primaaritarve voi olla kipu, kumi, eritteet – onhan näitä.

Sitten on sekundaaritarpeita, ja niitä onkin isompi määrä laajemmassa skaalassa. Saada suudella naisen pehmeitä huulia. Tuntea käsi naisen iholla. Sisällä. Tuottaa naiselle mielihyvää. Olla kahden, noh miksei useamminkin miehen käytettävänä. Tuntea olevansa täysin muiden armoilla. Vain esine.

Pystyn kuitenkin elämään mainiosti ilman, että nämä tarpeet täyttyvät. Ne ovat sitä ylimääräistä hyvää, joka tulee jos on tullakseen. Olen ollut avoimella mielellä, ja kaikenlaista kivaa on tullut vastaan. Se kiva täydentää pervoidentiteettiäni, mutta ei ole välttämätöntä. Siksi tarpeet ovat sekundaaritarpeita.

Uskon, että sekundaaritarpeita tulee matkan varrella lisää, toivottavasti myös mahdollisuuksia täyttää niitä. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että primaaritarpeeni muuttuisi kovinkaan radikaalisti. Täydentyy toki. Saa uusia vivahteita ja ilmiasuja. Monipuolistuu ja syvenee.

Huh, harvinaisen korkealentoista tekstiä humanistilta. Tosin en vieläkään tiedä, että kumpi tarpeista on suola ja kumpi sokeri! 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Animal Instinct

The Cranberries on tehnyt loistavan kappaleen Animal Instinct. Olen muutaman kerran käyttänyt ko. termiä pervokontekstissa kuvailemaan kahden ihmisen välistä kemiaa. Itse tapahtuman on oltava jotain mikä menee vähän yli, olkoon se sitten eläimellisesti. Meillä tapahtui se juuri äsken, ensimmäistä kertaa, mutta toivottavasti ei viimeistä.

Blondi oli ollut viettämässä iltaa tuttavakinkypariskunnan kauniimman osapuolen kanssa. Tyttöjen (pahoittelyt tytöttelemisestä) välillä ovat kipinät sinkoilleet jo hetken aikaa, ja pientä leikkiäkin on ollut ilmassa. Nyt heidän terassi-iltansa oli päättynyt yösaunaan ja siitä tarinaan tyttöjen välisestä ystävyydestä. Blondi oli kotiutunut vasta aamun lehden jälkeen.

Minä saavuin blondin luo seuraavana iltapäivänä, ja blondi vasta heräili. Olin suunnitellut hellää seksiä, mutta blondin maatessa kainalossani ja kertoessaan viime yön tapahtumistaan, mieleni muuttui. Jotenkin mieleeni hiipi olo merkata ja ottaa blondi takaisin omakseni, hänhän oli ollut leikkimässä tytön kanssa tosin luvallani. Sinänsä koko ajatus on, varsinkin nyt jälkeenpäin kirjoitettuna hassu, mutta myös kiihottava. Oloni ei ollut mustasukkaisuutta, vaan jotain muuta sopivan vinoa. Haluani boostasi vielä blondin kaino pyyntö, että näyttäisin hänelle paikkansa.

Leikissämme käytettiin paljon avokämmentä, nahkaläpyskäpiiskaa, sormia ja hyrrää. Välillä blondi huusi kivusta ja välillä kiihkosta, ja meno oli tavallista rajumpaa. Loppujen lopuksi, blondin kolme ja minun yhtä orgasmia myöhemmin, blondi nojaili sänkynsä päätyy leikkien dildolla ja hyrrällä minun katsellassa sängyn jalkopäästä piiskan kera.

Nahkaläpyskä, jolla saa nätisti koko kropan käsiteltyä. Sopii erityisen hyvin rinnoille, reisille ja hävylle. Nam.

Leikkiminen minun katsellessani on ollut kova pala blondilleni. Olemme edenneet pienin askelin, ja nyt se onnistuu sopivissa subspacessa. Nyt blondini oli syvällä jossain omassa paikassaan ja katseli minua pyörein intensiivinsin silmin. Kaksi kertaa blondini orgasmi oli lähellä mutta molemmilla kerroilla se karkasi ja blondi päästi tuskastuneen äänen.

- Nyt riitti, sanoin ja pysäytin hyrrän.
Blondi katsoi kauhistuneena ja epäuskoisena sääret täristen.
- Ei, ei, EI! Mä haluun! Blondi vastasi ja tarttui käteeni yrittäen estää hyrrän siirron.
- Nyt irti kädestäni! Ei vaikutusta. Otin piiskan käteen ja sanoin uudestaan hyvin rauhallisesti.
- NYT KÄSI IRTI!
Blondi irroitti vapisen käden ja siirsi sen toisen kätensä viereen puristamaan dildoa sisällään. Siirsin hyrrän pöydälle jonka jälkeen siirsin ensin blondin toisen käden ja sitten toisen käden hänen sivulleen ja otin dildon varovasti hänen sisältään. Blondi huokaisi tuskastuneena.
- Jos et pysty tulemaan niin et, sanoin ja siirryin makaamaan ja vedin blondini kainalooni
- Mä niin haluaisin vielä tulla...

Blondi kiemurteli oudosti kainalossani ja sanoi hiljaa "haluaisin että laitat minut vielä tulemaan". Minusta pyyntö oli sanottu liian hiljaa joten tietenkin vastasin "En kuullut, sanotko lujempaa?" Blondini kysyi uudestaan reippaammin, ja sen seurauksena työnsin sormeni hänen sisäänsä. Hän liikutti vartaloaan sormieni päällä mutta tuskastuneena ei päässyt huipulle. Päätin lopettaa tämän leikin, otin blondin hiuksista kiinni ja "heitin" hänet mahalleen. Komensin kyynärpäät sänkyyn kiinni ja takapuolen ylös, ja upotin sormet uudestaan hänen sisäänsä. Blondini vinkui, "mä tarvitsen, että käyttäisit minua rajusti". Näin teinkin. Sormetin rajusti ja armottamasti.

Jotain uutta tapahtui. Blondi alkoi "vaatia" käyttämistään fyysisesti. Heitin blondin selälleen ja otin hänen käsistään kiinni, mutta hän yritti laittaa vastaan. Adrenaliini virtasi hänen sisällään, ja hän halusi painia kanssani. Hän yritti siirtää käsiään, vartaloaan ja haastaa minut. Tarrasin tiukasti kiinni hänen käsistään ja painoin ne patjaa vasten. Purin lujasti hänen olkapäätä, käsiään ja molempia nännejä, mutta hän ei antanut periksi, ja ei puhettakaan rauhoittumisesta vaan lisää rimpuilua ja painia. Heitin blondini uudestaan mahalleen, siirsin hänen molemmat kädet poliisiotteeseen selän taakse ja painoin blondin patjaa vasten. Toisella kädelle sormetin blondiani rajusti. Blondini korisi, vikisi, rimpuili mutta pidin hänet tiukasti otteessani. Blondini oli jossain syvällä uudessa paikassaan, enkä halunnut pitää häntä siellä nyt kauaa, joten hetken päästä päästin irti. Painoin hänen kätensä vartalonmyötäisesti ja siirryin hellästi hänen päälleen. Tunsin kuinka hän hengitti kiihkeästi ja nopeasti allani. Kun hänen hengityksenä oli hieman tasaantunut, ja uskoin hänen jo hieman rauhoittuneen, nostin hänet ylos ja otin syliini. Blondi haukkoi hetken happea ja purskahti lohdulliseen itkuun.

Hiukan myöhemmin jo rauhoittuneena, blondin makoillessa kainalossani, hän sanoi "taisin mennä vähä yli".

Blondi: Onneksi sain hieman myöhemmin hakea itselleni sen tulematta jääneen orgasmin suihkussa uuden dildon ja käsisuihkun kanssa. Leikkiessäni itseni kanssa sängyllä, Peikon katsellessa, tilanne oli niin intensiivinen ja olin niin syvällä omassa tilassani, että en yksinkertaisesti pystynyt keskittymään laukeamiseen. Suihkusta tullessani, Peikon kirjoittaessa tekstiä, ihmettelin hänelle ääneen, että mistä hurjan näköiset purujäljet kehooni olivat tulleet. En muista hänen purreen minua lainkaan, mutta jäljistä päätellen voima leuoissa on ollut melkoinen. Näin tällä kertaa...

tiistai 13. elokuuta 2013

Peikon ja Blondin parisuhdepalsta

Olemme alkaneet saada yhä enemmän erilaisia yhteydenottoja ihmisiltä. Osa on puhdasta fanipostia, jotkut ovat lähettäneet linkin oman blogiinsa, ja jotkut ovat jopa kysyneet meiltä neuvoa. Nöyrä ja suuri kiitos kaikista yhteydenotoista.

Noin viikon sisällä olemme saaneet kaksi hyvin samanmoista viestiä, joissa on kysytty mielipidettä ja neuvoa hyvin samantapaiseen ongelmaan. Luvalla referoin jälkimmäistä kysyjää, ja kopioin osan hänen viestistään tähän. Hieman editoin myös alkuperäistä vastaustani ennen kuin sen tässä julkaisen.

Neiti I kirjoitti meille:

Haluaisin kuulla teidän mielipiteen erääseen asiaan... Olen XXv neitonen, ja seurustellut miehen kanssa 3,5 vuotta. Olen aina ollut kiinnostunut alistumisesta. Nyt vähän vanhemmalla iällä olen alkanut haaveilla, että pääsisin itse joskus subin rooliin (kokemuksina siis joitain alistuskokeiluja, piiskausta yms).

Peikko vastaa:
Kerromme mielellämme mielipiteemme asiaan kun asiaan, kunhan vastapuoli ymmärtää ja tiedostaa, että se on vain mielipiteemme.

Ongelmana on, että mieheni on vanilja. Mies tietää, että pidän rajummasta, mutta pelkästään seksilelujen tuominen makuuhuoneeseen kertoo hänen mielestään siitä, että mies ei ole riittävä sängyssä. Olen yrittänyt vihjailla miestäni ihan pienilläkin asioilla, kuten kysynyt voisiko hän sitoa silmäni tai lukita käteni, mutta miehen mielestä tämä on hänelle vain epämukavaa. Kerran tosin leikimme roolileikkiä muutaman päivän. Roolileikissä mies sai tehdä minulle mitä halusi. Totesin että tämäkään ei toimi, koska mies ei ymmärrä että tuollaiseen suhteeseen täytyy edetä pienin askelin, eikä heti loikata pitkälle. Sen lisäksi miehen riittämätön tietämys asioista haittasi meininkiä.

Olen laittanut hänet lukemaan muutaman blogitekstinne näyttääkseni miten monimuotoista alistaminen ja kinkyily voikaan olla, samalla yrittäen tutustuttaa häntäaiheeseen. No, ei innostunut. 
Melkoisen yleinen ongelma miehille on juuri tuo tuo, että seksilelut koetaan kilpailijaksi omaa miehisyyttä vastaan. Samoin se, että rajummat leikit menevät ulos omalta mukavuusalueelta. 
Voisin kuvitella, että jos liittonne on toimiva, ja haluatte hyvää toisillenne, niin rajumpikin leikki voisi toimia. Ehkäpä parisuhde/seksi tarvitsisi pieniä muutoksia oikeaan suuntaan, jolloin kumpikin pääsee omaa vauhtiaan kohti tavoitettaan. Jos yhteinen matka alkaa kutkuttamaan, niin yleensä se kyllä vie sitten mukanaan. 
Sinulta se vaatii kärsivällisyyttä, ja mieheltäsi aitoa ymmärrystä, rohkeutta, halua oppia ja viedä sinua D/s polkua eteenpäin. Itse kehoittaisin keskustelemaan ja kertomaan aidosti, mitä tarvitset ja kaipaat. Voisit painottaa sitä kuinka tärkeää alistuminen sinulle on ja että ilman sitä et ole kokonainen (onko näin?). Painottaisin, että mikään ei ole mieheltäsi pois vaan että hänkin voisi kokea jotain uutta ja mielekästä. 
Palautteen antaminen on ensiarvoisen tärkeää puolin ja toisin. Uusi asia liitettynä mahdolliseen pieneen itsetunto-ongelmaan tai pelkoon miehuuden kyseenalaistamisesta ei ole helppo tunne. Sinun kannattaa siis kertoa kuinka hyviltä ne ensimmäiset piiskaniskut tuntuivat ja että "kun otit kiinni hiuksistani olin taivaissa". Voisin toivoa ja uskoa, että poikakaverisi saattaisi tykätä myös siitä että sinä saat hyviä fiiliksiä. 
Mutta mutta, ikävä kyllä tosiasia on myös se että kaikille ihmisille D/s ei vaan sovi. Oman kokemukseni mukaan suurin osa kaltaisistanne pariskunnasta päätyy muuhun ratkaisuun, koska toinen ei vaan taivu tarpeeksi toisen haluihin. Mutta on hyvä muistaa, että kinkyttömyys ei tee poikakaverista yhtään huonompaa ihmistä.

Mitä voin tehdä? Mies on muutoin täydellinen, ja seksi hänen kanssaan on todella hyvää, mutta ei välttämättä minulle riittävää. Olen miettinyt,  voisinko "ulkoistaa" tällaisen asian ja hankkia ulkopuolisen masterin? Mieheni tuskin sitä hyväksyisi, joten tavallaan siis pettäisin. Toisaalta mielestäni olisi ihanaa, jos masterina olisi oma mies, joka tuntisi minut läpikotaisin ja kuitenkin antaisi rakkautta ja rajoja sopivassa suhteessa. Vai tyydynkö vaan haaveilemaan ja olemaan pikkuhousut märkänä ajatuksesta? Ero tuntuu turhalta vain omien halujeni takia koska muuten kaikki asiat ovat kunnossa...
Käytännössä sinulla on kolme vaihtoehtoa. Joka tapauksessa suosittelisin aloittamaan kohdasta 1
1.)  Edellisessäkin kappaleessa kerrottu keskustelu, keskustelu ja keskustelu. Kertoa suoraan, mitä haluat, kaipaat ja janoat. Perusteluina kannattaa käyttää sitä, että rajummat leikit eivät olisi kummaltakaan pois, vaan päinvastoin vahvistaisi ja toisi erilaista twistiä suhteeseenne. Muista antaa positiivista palautetta, jos asiat edistyvät. 
2.) Ulkoistat alistumisesi eli hankit sessio-Masterin (joka on suurella todennäköisyydellä iso projekti). Tämän joudut tekemään joko
a) salaa
b) luvan kanssa 
Tunnen alistuvia, jotka toteuttavat itseään joko salaa tai luvan kanssa muun kuin oman kumppaninsa kanssa. Ja sitten on myös niitä, jotka leikkivät myös kotona oman kumppanin kanssa mutta saavat luvan kanssa hakea vielä jotain muuta parisuhteen ulkopuolelta, esim. piiskausta.
Omasta mielestäni molemmat vaihtoehdot voivat toimia. Itselläni on hyviä kokemuksia molemmista. Vaihtoehto a on tietenkin ikävämpi, koska se tuo mukanaan monenlaisia moraalisia ongelmia, ja siinä on aina mahdollisuus että kaikki leviää käsiin. B-vaihtoehto on, yllättävää kyllä, varsin yleistä ja toimivaakin. Jos olet hyvässä ja toimivassa rakkaussuhteessa, mutta jokin kinkytwist jää saamatta, niin voitte päästä sopimukseen, että toteutat tätä asiaa liittonne ulkopuolelle. Tämä edellyttää, että säännöt ovat selvät, KAIKILLE OSAPUOLILLE (esim. tapaamiset 1/kk, turvaseksi, jäljet, puhutaanko tapaamisista kotona).
Mitä ikinä päädytkin tekemään, niin anna itsellesi ja puolisollesi aikaa. Joka tapauksessa kannattaa muistaa, jos päädyt ulkoistamaan halusi, että sessiohan on todella paljon muutakin kuin penetraatiota. Monelle pettämisen raja menee juuri siinä.
*****

Blondin ajatuksia 

Monet yhteydenotoista ovat tulleet varsin nuorilta ihmisiltä, joiden seksuaalisuus on vasta muotoutumassa. Mutu-tuntumalta voisin sanoa, että pervoidentiteettiä pääsee usein toteuttamaan täysipainoisesti vasta vähän vanhempana. Pervo seksuaali-identiteetti ei ole sieltä helpommasta päästä, koska oikean vastakappaleen löytäminen saattaa olla vaikeaa, jopa mahdotonta. Harvoin mieltymykset kohtaavat täysin, ja usein joudutaan tekemään kompromisseja puolin ja toisin. Tosin näin on tavallisissakin parisuhteissa ja seksissä.

Itse en usko, että jokaisessa ihmisessä automaattisesti eläisi pieni pervo, kunhan vain tarpeeksi pintaa raaputtaa. On täysin mahdollista, että suhde myös loppuu siihen, ettei omasta kumppanista kerta kaikkiaan saa vastapeluria pervoiluun. Ei vaniljasta saa pervoa tekemälläkään, ajattelen minä. Tästä voi olla eri mieltä. Joskus saa lukea tarinoista, joissa pervo on käännyttänyt vaniljanaisen tai miehen, mutta tällöin mielestäni on kyse siitä, että ihmisellä on ollut pervo seksuaalisuus jo olemassa, ja se on vain kaivettu esille. Ja se kyllä onnistuu, jos molemmilla on siihen halua.

Olen itse ollut pitkässä parisuhteessa ilman, että olisin toteuttanut pervoa puoltani. Parisuhde toimi kaikilta muilta osilta hyvin paitsi seksuaalisuuden kohdalta. Tuolloin ajattelin, että seksuaalisuus parisuhteessa ei ole kovin iso juttu ja täysin yliarvostettua. Nyt kun tiedän paremmasta, en enää suostuisi tekemään kompromisseja. Tuntuukin todella surulliselta, että en koskaan tuntenut seksuaalista halua entistä kumppaniani kohtaan. Tilanne oli molemmille epäreilu.

Pervokortin lyöminen pöytään parisuhteessa, jossa ei ole aiemmin pervoiltu, vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä. Silti ei ole mitään takeita siitä, että lopputulos onnistuu. Kaiken a ja o on totta kai hyvä keskusteluyhteys. Ds-kuvio tai muu pervoilu tulee olemassa olevaan parisuhteeseen ennen kaikkea puhumalla ja taas kerran puhumalla. Toki joskus voi käydä niin onnellisesti, että parisuhteessa onkin toisistaan tietämättään kaksi pervoa, jolloin palaset voivat loksahtaa helpostikin paikoilleen. Kuitenkin riskinsä siinäkin. Keskustelun tuloksena alistumista kaipaava nainen saattaakin huomata, että hän on parisuhteessa alistumista kaipaavan miehen kanssa. Tällöin on selvää, että asetelmaa ei saada toimivaksi ilman, että leikkikaveria lähdetään hakemaan suhteen ulkopuolelta.

Monet tuntemani alistumista haluavat naiset ja miehet ovat erityyppisissä Ds-suhteissa, mutta vain osa on Ds-suhteessa oman kumppaninsa kanssa. Pervojärjestelyt hoidetaan tuolloin Peikon kuvaamalla tavalla suhteen ulkopuolisten henkilöiden kanssa. Parhaimmillaan nämä sessiosuhteet toimivat todella hyvin oman kumppanin luvalla. Huonoimmillaan ne taas rikkovat kaiken. Olen sitä mieltä, että vaniljakumppanilta vaaditaan poikkeuksellisen suurta joustoa ja suvaitsevaisuutta, että hän päästää pervon kumppaninsa toteuttamaan itseään muiden kanssa. Jos kumpikin parisuhteessa on pervo, mutta mieltymykset eivät pervorintamalla kohtaa, voisin kuvitella, että suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä löytyy luonnostaan enemmän.

Kuitenkin kannustan kaikkia lyömään tarvittaessa pervokortin pöytään, jos itse kokee vetoa asiaa kohtaan. Vaikka parisuhde loppuisikin siihen, on asian esille nostaminen pitkällä tähtäimellä kuitenkin positiivinen asia ja mahdollistaa varmasti uusien ovien avautumisen ajan myötä.

Itselleni pervoilu on ollut syvästi terapeuttista ja avartavaa. Olen päässyt sen avulla huikeisiin tutkimusmatkoihin itseni sisälle. Lisäksi olen oppinut paljon suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden sietämisestä. Pervoilu on mahdollistanut minulle myös sellaisen ajattelutavan sisäistämisen, että seksuaalisuuden toteuttaminen muiden kuin oman kumppanin kanssa ei ole toiselta pois vaan päinvastoin. Mutta tämä pätee ainoastaan meidän parisuhteeseemme – jokainen toimii, kuten itselleen parhaaksi näkee ja kokee. Toki olen perusluonteeltani sellainen ihminen, että en ole koskaan osannut tuntea mustasukkaisuutta kenestäkään ihmisestä. Samoin olen aina ajatellut, että en voi omistaa ketään toista ihmistä. Näin ollen ajatus muista leikkikavereista ei ole vaatinut kovinkaan suurta prosessointia. Nautin, kun Peikko tekee asioita muiden kanssa, koska tiedän hänen nauttivan. Toki rajat on sovittu eikä mitään tehdä toisen tietämättä. Mielestäni on ihana ajatus, että hän voi tehdä itselleen mieluisia juttuja ja samalla tuottaa mielihyvää jollekin muulle kuin minulle. Miten se voisi olla minulta pois?

*****

Olemme jatkaneet meilivaihtoa asiasta vielä lisää neiti I:n kanssa. Haluaisitko sinä kertoa oman tarinasi tästä aiheesta?

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Blondi: Mieli lepää - arkiseksiä

Heinäkuu oli pervorintamalla täynnä monenlaista uutta. Nyt mieli on tyytyväinen, mutta väsynyt. En kykenisi tällä hetkellä ottamaan vastaan hirveästi mitään uutta. Kesäloma on tältä erää vietetty, ja yritän vähitellen palailla arkirytmeihin. Arkirytmiä seuraavat myös arkisäännöt. Enimmäkseen koneella ja pervosivustoilla oleilua rajoittavat säännöt. Kesälomalla mieli vaelteli positiivisen levottomasti, kun aloitti aamun lukemalla pervoblogeja - nyt se hupi jää tehtäväksi vasta työpäivän jälkeen.

*****

Olemme Peikon kanssa tutustuneet netin kautta erääseen viehättävään alistuvaan naiseen. Toivon, että saamme hänestä myös ihan liveystävän - sellaisia ei ole koskaan liikaa. Peikko on ottanut naisen lempeästi siipiensä suojaan, ehkä vähän myös minäkin. Peikko ei ole hakenut itselleen leikkikaveria, mutta on kuitenkin päätynyt joitakin kertoja leikkimään naisen kanssa netin välityksellä. Olen lukenut käydyt keskustelut. Ja nauttinut joka sanasta. Itse en nettileikkiin taivu (se mielikuvien puute…), mutta tykkään ajatuksesta hurjasti. Siitä, että Peikko voi antaa ihanalle naiselle kivan ja turvallisen sekä samalla nautittavan kokemuksen alistumisesta. Siitä, että nainen voi antaa Peikolle jotain, josta Peikko puolestaan nauttii. Kaikki tämä tuo suhteeseemme lisää, eikä ole keneltäkään pois. Roolit ovat selvät, samoin se, että leikki tapahtuu ystävinä.

Eräänä iltana pääsin seuraaman tällaista tilannetta livenä - siis kirjoitetussa muodossa. Taisinpa itsekin jotain leikkiin kirjoitella. Kokemus oli miellyttävä, ja siinä oli paljon tunnetta mukana. Kiihotuin nettileikistä niin paljon, että kun nainen oli lauennut kauniisti, oli minun pakko kysyä Peikolta lupa käydä leikkimässä itseni kanssa.

Kipinät minun ja Peikon välillä sinkoilivat vielä leikin jälkeisenäkin päivänä. Peikko harjoitutti minua pitkästä aikaa ottamaan hänen kättään sisälleni. Ja minä nautin ja nautin siitä täysinäisyyden tunteesta. Venymisestä. Ja kiireettömyydestä. Kun voi vaan rauhassa tunnustella ja kokeilla. Kuitenkin täysin ilman paineita suorittamisesta. Vaikka minä niin haluaisin sen käden joskus kokonaan sisälleni. Lopuksi hyrrän ja neljän sormen rauhallinen yhteispeli toivat minulle ison orgasmin.

Peikko päätti, että samalla harjoittelemme myös suujuttuja. Peikko nauttii, kun hänen kalunsa on syvällä kurkussani. Jaksoimme keskittyä tähänkin nautittavaan puuhaan ihan rauhassa. Nautin itsekin siitä tunteesta, kun kalun kärki ohittaa kurkunpääni ja saan huuleni puristettua aivan kalun juuren ympärille. Ja kun se kalun kärki liikkuu kurkunpään läpi edestakaisin, niin tunnetta on vaikea intiimiydessään kuvailla. Kunhan vain saan happea tarpeeksi, niin voisin jatkaa vaikka miten pitkään. Tänään sain Peikolta paljon hyvä tyttö –kehuja ja poskelle läpsyttelyä, kun jaksoin keskittyä kurkunpään rentouttamiseen ja hengittämiseen. Kiihottavinta suuhun nainnissa käyttävänä olemisen jälkeen on kyllä se kuola, jota tulee aivan hillitön määrä. Paksua sitkeää limaa, jolla on sitten kiva leikkiä. Lopuksi otin itselleni hieman vapauksia ja pitkitin Peikon laukeamista. Peikon orgasmi oli poikkeuksellisen voimakas ja äänekäs, ja hän laukesi pitkästä aikaa suuhuni. Jotenkin kaikki seksi oli äärettömän kaunista ja hellää, sellaista rauhallista kahden ihmisen yhdessäoloa.

*****

Loman loppumisen kunniaksi tilasin uusia seksileluja. Paketti tuli nopeaan postista, ja lelut päätyivät hyvässä järjestyksessä arkkuun. Heitin lähes kaikki vanhat dildot pois uusien tilalta. Panostin laadukkaisiin leluihin, jotka toivottavasti kestävät pitkään. Vanhat dildot olivat sellaisia halpiksia, sekalaisen värisiä. En pidä itse värikkäistä seksileluista, joten uudet dildot ovat näyttävän mustia. Hankin myös elämäni ensimmäiset geishapallot. Ajatus niistä sisälläni ei hirveästi sinänsä kiihota, mutta ajatus siitä, että minulla on pallot sisällä Peikon käskystä erinäisissä tilanteissa, kiihottaa kyllä. Mutta katsotaan, mihin kaikkeen pallot taipuvat.

Hankintalistalle jäi vielä pumpattava dildo. Onko kenelläkään kokemusta sellaisista? Jos on, niin minkä merkkisiä härpäkkeitä käytätte? Vinkkejä ja linkkejä tuotteista ja ostopaikoista saa laittaa tulemaan. 

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Blondi: Häpeästä ja hipeltämisestä

Tällainen pari kuukautta vanha teksti löytyi arkistojen kätköistä. Painavaa asiaa siis sunnuntain kunniaksi.

*****

Jos ette ole vielä huomanneet, niin olen melko estynyt tapaus. Häpeän kokeminen ja tunteminen ovat minulle vaikeita.  En oikein selviä myötähäpeänkään tunteista.  En ole päässyt kiinni siihen, että mistä vaikeus kokea ja kohdata häpeää johtuu.

Toki myös universaalissa mielessä tunne on haastava. Häpeä on mielenkiintoinen tunne, etenkin kun sitä vertaa syyllisyyteen. Häpeä on syyllisyyttä intiimimpi, salatumpi ja kokonaisvaltaisempi tunne. Se koskettaa hyvin primitiivisellä tavalla ihmisen itseisarvoa.

Häpeää on sekä positiivista että negatiivista. Positiivisella häpeällä on suojaava vaikutus, koska se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Häpeä myös estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja. Se toimii suojamekanismin tavalla. Häpeän erottaa syyllisyydestä se, että häpeään liittyy todellinen tai kuviteltu yleisö kun taas syyllisyyteen liittyy jokin yleisöstä riippumaton  asia kuten moraalisääntö, normi tai tapa.

Negatiivinen häpeä taas vie voimavaroja, koska se kohdistuu omaan itseen, ja häpeä näyttäytyy kelpaamattomuutena, huonommuutena tai mitättömyytenä. Negatiivinen häpeä pyritään salaamaan ja torjumaan monin keinoin. Häpeästä kiinnostuneille suosittelen Ben Malisen ajatuksiin tutustumista. 

Tunnistan itsessäni ennen kaikkea Malisen kuvaileman torjujan. Ja osittain myös salailijan. Torjujat eivät pysty näkemään häpeäänsä, vaan näkevät itsensä pärjäävinä ja menestyvinä. Torjujasta tulee usein itseriittoinen, ja hänen on vaikea myöntää epätäydellisyytensä.

Itseni kaltaisella ihmisellä häpeä yleensä kahlitsee elämää. Kun ei uskalla tai osaa elää täysillä ja näyttää heikkouttaan, elämästä jää paljon kokematta. Tunne-elämää kaventaa myös se, kun ei esimerkiksi voi suuttua. Koska suuttuminen on jotain hävettävää ja se täytyy kieltää. Torjujan häpeä voi ilmetä syyllisyydentunteina, suruna tai vihana. Torjuja blokkaa esiin pyrkivän ahdistuksen järkiperäisellä ajattelulla tai uppoutumalla johonkin konkreettiseen. Eli suorittamalla ja ylianalysoimalla. Juuri niin kuin olen tehnyt koko ikäni.

Salailija rakentavat vahvan muurin oman epätäydellisyytensä ja pelokkuutensa suojaksi. Malinen kertoo, että usein salailijat yliherkistyvät lapsena muiden tarpeille. Olen pienestä pitäen ollut ilmapuntari, joka on vaistonnut kaikkien ihmisten tunnetilat, etenkin painostavan ja ristiriitaisen ilmapiirin lapsuudenkodissa. Olen aina ollut mestari mukautumaan joukkoon kuin joukkoon. Usein sen kustannuksella, että minun on ollut vaikea tunnistaa kuka ja mikä itse oikeasti olen. Malisen mukaan salaaja piilottaa häpeäntunteensa usein vahvan roolin taakse. Hän ei uskalla tuntea tunteita tai ainakin peittää ne muilta ihmisiltä. The story of my life!

Positiivisesta häpeästä ei missään nimessä kuulu päästä eroon, koska se kuuluu elämään – suojaavana tekijänä. Negatiivisesta, energiaa vievästä häpeästä on sen sijaan hyödyllistäkin opetella pois. Häpeästä voi opetella pois altistumalla sille pikkuhiljaa. Tätä olemme tehneet Peikon kanssa.

Pervoilu on ollut mahtava mahdollisuus työstää ja tutkailla häpeän tunnetta. Mahdollistanut varovaisen tarkkailun ja kokemisen pikkuhiljaa. Työskentely häpeän kanssa on ollut antoisaa, mutta ei helppoa. Olemme Peikon kanssa edenneet varovasti tällä alueella. Onneksi. Jos häpeän tunne kasvaa liian suureksi leikissä, lamaannun ja vetäydyn tilanteesta. Peikko lukee minua todella hyvin ja tietää, milloin rajoja voi venyttää ja milloin ei. Häpeän kohtaamiseen liittyy Peikon halu saada minut leikkimään itseni kanssa hänen katsellessa. Haluan sitä myös itse, joten tahtotila on yhteinen. Kuitenkin, kirottu häpeä nostaa joka kerta päätään.

Enää en kuitenkaan lamaannu täysin, kun eteen tulee jotain aiheeseen liittyvää. Ensimmäisen kerran kun Peikko lykkäsi hyrrän käteeni ihan vaan pideltäväksi, jähmetyin enkä kyennyt liikkumaan. Hädin tuskin  hengittämään. Olemme vähitellen siirtynee siihen, että pystyn jo kohtuullisen sujuvasti oikeassa mielentilassa (lue hyvin käytettynä) ottamaan hyrrän käteeni, laittamaan sen päälle ja vieläpä kohdistamaan sen oikeaan paikkaan. Ja jopa nauttimaan. Hyvä minä! Lisäksi tyydytin itseni taannoin melko sujuvasti suihkussa Peikon ollessa viereisessä huoneessa. Edistystä. Jonkin aikaa Peikko on tehnyt sitä, että kun istun hänen päällään, vie hän käteni klitorikselleni. Laitan kyllä vastaan, mutta Peikko on vahvempi. Viime aikoina olen ollut melkein sinut sen kanssa, että käsi on klitoriksella. Pystyn myös liikuttamaan sitä, kun pidän silmät tiukasti kiinni. Ihan kuin pieni lapsi. Kun suljen silmäni, toinen ihminen lakkaa olemasta.  En kuitenkaan nauti itseni koskettelusta noissa tilanteissa, omat sormeni eivät tunnu miltään. Korvien väli ei kykene ottamaan nautintoa vielä vastaan. Pystyn myös laittamaan pyykkipojat omiin rintoihini, kun tiukasti käsketään.

*****

Eilen Peikko ajoi minut orgasmin partaalle monta kertaa ilman, että sain laueta. Lopuksi hän totesi, että saan laueta, jos leikin itse itselleni orgasmin. Ei yhtään siimaa. Ei hellittämistä. Ei ulospääsyä tilanteesta. Sä laitat ton lelun sisällesi, kun mä puen päälleni, ja leikit itsellesi orgasmin. Tarpeeksi monen käskyn ja kasvoille läpsimisen jälkeen sain lelun sisälleni ja jopa sormeni klitorikselleni. Onnistuin myös liikuttamaan käsiä jonkun verran, mutta ei puhettakaan siitä, että olisin pystynyt rentoutumaan tai laukeamaan. Orgasmi pakeni kauas pois. Kuitenkin nautin tilanteesta ja pidin sitä kiihottavana. Myös Peikko näki, että oikeasti yritin ja myös ylitin itseni. Palkkioksi siitä sain leikkiä itselleni yhden orgasmin hänen lähdettyään.

Innostuin häpeänkukistamissuorituksen jälkeen leikkimään itseni kanssa peilin edessä – asia, jota en ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Minä yksin peilin edessä. Hihaton paita nostettuna korviin. Rinnat ulkona kupeista, pyykkipojat molemmissa nänneissä. Kuten Peikko minut lähtiessään jätti. Lattiassa imukupeilla kiinni kaksi dildoa. Noh, lopun varmasti arvaattekin?

PS. Kiitos M:lle otsikossa olevasta hipeltely-sanasta. Kysyin M:ltä, että millä voisin korvata runkata-sanan, josta en pidä (lue jota en kehtaa käyttää, koska hävettää). Niinpä hän kehitti minulle termin hipeltää. Käytän jatkossakin.

PPS. Teksti ei kaikilta osin pidä enää paikkansa. Nykyään leikin melko sujuvasti itseni kanssa Peikon katsellessa. Lisäksi olen opetellut sujuvasti käyttämään runkata-sanaa. Eli se siitä häveliäisyydestä...